Tactic-konserni

Tactic on kansainvälinen, kasvava ja menestyvä konserni. Tacticin menestystarina alkoi Suomessa vuonna 1967 lautapeli Kimblen lanseerauksen myötä. Siitä lähtien yhtiön kasvu on ollut jatkuvaa ja kannattavaa. Nykyisin Tactic-konserni on yksi vahvimmista, tuotteliaimmista ja nopeimmin kehittyvistä lautapelien ja muiden pelituotteiden markkinoijista Euroopassa. Yhtiön oma jakeluverkosto mahdollistaa oman tuotannon sekä luonnonvarojen kestävän käytön – käyttämämme puu ja kartonki ovat ekologisesti kestäviä. Etsimme jatkuvasti uusia yhteistyökumppaneita ja -kanavia, ja tällä hetkellä tuotteitamme viedään yli 30 maahan ympäri maailmaa. Suurin osa tuotteistamme valmistetaan Suomessa.

Menestyvä peli syntyy valmistusprosessin kaikissa vaiheissa, suunnittelusta pelin painamiseen. Pelien laatu ja toimivuus ovat ensiarvoisen tärkeitä, ja kotimaisuus on peleissäkin varma laadun merkki. Lisäksi kotimaisuus takaa säännölliset ja täsmälliset toimitukset, sekä joustavuutta mikäli tarve vaatii. Toimintamme on alusta alkaen ollut tuotekeskeistä, ja suomalaisuuden ja oman tuotannon lisäksi korkean laadun takaavat vahva tuotekehitys sekä mielenkiintoiset uutuustuotteet jokaisessa tuoteryhmässämme joka vuosi. Seuraamme uusimpia trendejä, jotka mahdollistavat innovatiivisten uutuuspelien tuottamisen – tunnettujen klassikkopeliemme rinnalle. Laajasta valikoimastamme löytyy hauskoja ja viihdyttäviä tuotteita kaikenikäisille pikkulapsista aikuisiin.

Tiedostamme vastuumme valmistaa korkealaatuisia ja turvallisia tuotteita. Laatu ja turvallisuus ovatkin meille äärimmäisen tärkeitä. Tavoitteemme on tehdä maailmasta onnellisempi paikka asua – tarjoamalla ihmisille hauskoja ja korkealaatuisia pelejä.

Tactic-konsernin tavoitteita
Olla lautapelien ehdoton ykkönen…
- tuottamalla laadukkaita pelejä, palapelejä ja pelikortteja kaikenikäisille
- kehittämällä joka vuosi tuoreita ja jännittäviä peli-ideoita tunnettujen klassikoiden rinnalle
- varmistamalla, että pelimme sisältävät oikeassa suhteessa onnea ja taktikointia
- tarjoamalla kaikille peliemme pelaajille parasta mahdollista viihdettä
- lupaamalla loistavan hinta-laatusuhteen
- tarjoamalla pelaajille kestävää suomalaista suunnittelua
- luomalla pelaajille tunteen siitä, että he haluavat pelata pelejämme uudelleen ja uudelleen

PalautePelinkehittäjille