Nelostuote Oy ajanvietepeliteollisuudessa jo 40 vuotta Suomalaiset pelaavat kotimaisilla peleillä Nelostuote Oy vietiin kaupparekisteriin 24. marraskuuta 1967. Saman vuoden alkupuolella Aarne Heljakan perhe oli saanut lahjaksi Trouble-nimisen ajanvietepelin. Pidetty peli oli pelattu melkein puhki, kun Aarne Heljakka sai idean: Miksei hankkia pelin lisenssioikeuksia Suomeen ja aloittaa sen valmistus suomalaisena tuotteena. Oikeudet saatiin ja Kimblen tuotanto aloitettiin Porin Vanhalla Koivistolla sijaitsevassa omakotitalon autotallissa. Sittemmin Nelostuotteen pelivalmistus on kasvanut autotallivalmistuksesta kokonaan toisiin mittasuhteisiin. Pelejä valmistuu Porin Karjarannassa vuosittain 1 500 000 kappaletta. Yrityksen valikoimaan kuuluvat perinteisten pelien lisäksi pelikortit, palapelit, askartelutuotteet ja taikatemput sekä uutta mediateknologiaa hyödyntävät pelituotteet, kuten mobiili- ja dvd-pelit. Pelejä valmistetaan myös mainos- ja opetustarkoituksiin. Nelostuotteen Aiemmin Nelospelit-tuotemerkin alla myydyt pelit muuttuivat Tactic-peleiksi 90-luvun loppupuolella, jolloin Nelostuote perusti ensimmäisen tytäryhtiönsä Ruotsiin. Nykyään Tactic-pelejä myydään omien myyntiorganisaatioiden kautta myös Norjassa, Tanskassa, Hollannissa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Pääosa tuotannosta myydään Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Yritys omaa myös kiinteät liikesuhteet Pohjois-Amerikkaan, Venäjälle ja Baltian maihin. Suomalaisuus on peleissäkin laadun tae Vapaa-ajan kasvava merkitys luo entistä paremmat toimintamahdollisuudet osaksi viihdeteollisuutta laskettavalle lelualalle. Lelut ja etenkin pelit kiinnostavat kaikenikäisiä – myös aikuisia. Pohjoismainen laatu on laadun tae paitsi Keski-Euroopassa ja kaukaisemmilla markkina-alueilla, myös Skandinavian alueella ja Baltiassa. Suomalaisissa ajanvietepeleissä yhdistyvät valmistuksellinen laatu ja vuosien kokemukseen perustuva suunnittelutyö. Tactic-pelit ovat menestyneet Vuoden Peli –kilpailuissa useissa Euroopan maissa läpi 90- ja 2000-luvun alun. Viimeisin voitto tuli Norjan kilpailusta lastenpelillä Jumbo Zoo. Kimblen lisäksi suuren suosion monissa maissa ovat saavuttaneet sanaselityspeli Alias ja sen lastenversio Junior Alias, jatkuvasti uusia painoksia saava Suomi Tietopeli (muissa maissa maakohtaisesti markkinoitava), moninkertaisesti palkittu lastenpeli Safari, kuvaselityspeli Piirrä & Arvaa, korttipelit opettava Täyskäsi ja bluffauspeli Rappakalja. Porissa valmistettavien pelien tämän joulun uutuuksia ovat mm. tv-visailuun perustuva Tupla tai kuitti ja Älypää-nettipelin lautapeliversio. Palapeleissä suuren suosion ovat saavuttaneet Kaj Stenvallin ankkamaalauksiin perustuvat palapelit ja tänä vuonna uutuustuotteina lanseeratut Viivi & Wagner –aiheiset palapelit sekä suomalaisten rock-legendojen levynkansiin perustuvat Rock Puzzlet. Kotimaisuus koetaan laadun lisäksi tärkeänä suomalaisten pelihetkissä, Nelostuotteella tiedetään. Tactic-pelisuunnittelun seuraava haaste on yhdistää uusi teknologia ja äly perinteiseen pelilautaan. Nelostuotteen offset- ja seripainot luovat mahdollisuuden tuoda markkinoille uuden sukupolven lautapelejä. Tactic-peleistä ja Nelostuotteen toiminnasta saat enemmän tietoa osoitteista www.nelostuote.fi ja www.tactic.net . Haastattelupyynnöt ja näytekappaleet tuotteista: Jemi Heljakka / 02-6244123 |